ylareuna kuva

Palokan Pyry ry. - Kaukalopallohistoriaa

Tarinaa Palokan Pyryn vaiheista

Palokan Pyryn nousu kaukalopalloilun parhaimmistoon alkoi vuoden 1982 alussa. Sitä ennen joukkue oli pelaillut Jyväskylän sarjassa, sekä osallistunut erilaisiin turnauksiin. Kaukalopalloa alkoi seurassa 1979 Kuohun Vedon järjestämällä turnauksella, johon Pyry keräsi nuorista jalkapalloilijoista ja asiaan innostuneista joukkueen. Turnausvoiton myötä laji jäi seuran ohjelmistoon.

Vuoden 1982 kaukalopallosarjassa Pyry pelasi vielä Il-divisioonassa, jonka joukkue voitti, ja pääsi koko sarjan pronssiotteluun. Tuon pronssiottelun joukkue hävisi Kirjaltajille viimehetken maalilla, vaikka Pyry oli saman joukkueen voittanut "helposti" edellisellä viikolla 7-2. Tuolloin joukkue päätti, että -83 pelataan mestaruudesta. Vuoden 1983 mestaruus tulikin selvästi ilman ainuttakaan tappiota I-divisioonassa. Keväällä 1982 joukkue voitti TUL:n Keski-Suomen piirinmestaruuden. Syksyllä joukkue antoi jo kannattajilleen, esimakua menestymisestä valtakunnan tasolla. Yöpallon 90 joukkueen turnauksessa joukkue eteni loppuotteluun, jossa Kellon Kääpät oli maalilla Pyryä parempi.

Keväällä Jyväskylän mestaruuden jälkeen Pyry voitti ensimmäisen TUL:n mestaruuden JPS:n jääpalloilijoiden nenän alta. Vaikka menestyksen jälkeen joukkue jäikin piirin mestaruusturnauksessa kolmanneksi, oli joukkueelle selvää, että eteenpäin pyritään. Uudet tavoitteet asetettiin jo syksylle ja talvelle -84. Joukkue päätti lähteä mukaan SM-Cup mittelöihin.

SM-pronssia 1984

Pyryn SM taistelu alkoi syksyllä siten, ettei joukkue ollut käynyt yhtään kertaa jäällä ennen Jyväskylän alkulohkoa. Joensuulle Pyry hävisi selvästi, mutta pääsi kuitenkin jatkoon toisena joukkueena. Sen jälkeen Pyry ei hävinnytkään, kuin mestaruuden vieneelle Helsingin IFK:lle. Tuo tappio loppusarjan kovassa alkulohkossa tiputti Pyryn pronssi­otteluun. Töölön Vesan joukkue, joka on kaikkien aikojen menestyksekkäin SM-Cupissa, jäi pyryläisten jalkoihin, Imatralla siinä missä viimevuotinen mestari Rajapallokin. Töölö on ollut kuuden parhaan joukossa kaikissa kaukalopallon SM-kisoissa. Pyryn lohkosta putosivat mm. JPS:n ja Veiterän jääpallojoukkueet mestaruussarjasta. SM-pronssin jälkeen Pyry voitti I Helsingin kansallisen yöpallo-turnauksen, jossa se loppuottelussa kukisti Imatran Rajapallon 9-4. Kesäkuussa 1984 joukkue oli pronssilla Tampereella järjestetyssä TUL -84 tapahtumassa.

SM-hopeaa 1984

Joukkue pääsi pitämään muutaman tunnin jääharjoitukset Jyväskylän jäähallissa ennen ensimmäisiä karsintapelejä. Tämä pienikin jääkokemus osoittautuikin todella suureksi avuksi. Jouk­kue voitti Jyväskylän alkulohkon ilman ainuttakaan tappiota ja pääsi näin ollen karsimaan lopputurnauspaikasta Tampereelle, jossa se sai vastaansa TamSypin. Ottelu päättyi 13-6 pyryläisten hyväksi.

Tämän jälkeen joukkue osallistui Oulun kaukalopalloturnaukseen. Siellä se eteni aina semifinaaleihin asti, jolloin Pyry sai vastaansa kaupungin rakennusviraston joukkueen, joka voitti ottelun jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2. Rakennusviraston joukkueessa pelasi 4 Bandy-84 joukkueen pelaajaa. Lopputurnauksen avausottelussa Pyry voitti MK-67 9-2 ja varmisti finaalipaikan pelaamalla tasan Joensuun Valtion Rautateiden Urheilijoiden kanssa. Finaalissa Pyry hävisikin sitten todella kovaksi kaukalopalloyhdistelmäksi osoittautuneelle Bandy-84:lle 7-4. SM-hopean jälkeen Pyry voitti toistamiseen TUL:n kaukalopallo mestaruuden ja otti hopeaa Jyväskylän hallisarjassa.

Mikä on Pyryn menestyksen takana?

Joukkuetta on vetänyt alusta asti Pertti Meriläinen. Meriläinen kertoo että innostus ja usko omiin kykyihin ovat korvanneet joukkueen puutteet. Menestykseen on vaikuttanut myös se, että joukkue on luonut selvät tavoitteet itselleen, sekä pyrkinyt niihin määrätietoisesti. Porukka on uskonut niihin vaikka kylällä on asialle hymähdelty jopa naurettukin. Lisäksi joukkueessa on hieno henki. Se perustuu siihen, että joukkue on täysin Palokkalainen. Joukkue on syntynyt luonnollisten ystävyys­suhteiden kautta, sitä ei ole muodostettu keinotekoisesti kasaamalla. Meriläinen kertoo, että joukkue lähtee kauteen -85 luottavaisesti. Maalaiskunta on myöntänyt talvelle riittävästi kaukalovuoroja.

(Jari Jaatinen, Jyväskylän Maalaiskunta uutiset 14.2.1985)

Historian työstäminen jatkuu...




Palokan Pyry ry.